Some on ansioluettelosi
Sosiaalinen media eli some on noussut reilussa vuosikymmenessä perinteisen median rinnalle, ja se tavoittaa tutkimusten mukaan nykypäivänä enemmän nuoria kuin televisio, radio tai paperilehdet. Nuoret seuraavat heitä inspiroivia ihmisiä, joilla on mahdollisuus olla suuria vaikuttajia. Tämä kaikki on avannut monia ovia, joten sen parissa on mahdollisuus työllistyä. Itsekin olen tämän huomannut, kun olen sosiaalisen median parissa töitä tehnyt.
Monta kertaa päivässä somea selatessani olen tehnyt ikävän havainnon sisällöstä, jota nuoret jakavat eri palveluihin. Varsinkin yläkoululaisten keskuudessa törmää usein kuviin, jotka ovat turhankin paljastavia. Vaikka kuvan lataaja poistaisi julkaisun, se on todennäköisesti jo ladattu internetin tietokantaan eikä sitä saa enää pois. Tätä asiaa käsiteltiin hiljattain Iltalehden verkkojulkaisussa, Anni Saastamoisen kirjoittamana. Varsinkin eurooppalaisten lasten ja nuorten netissä julkaisemia kuvia on löydetty venäläisiltä pedofiilisivustoilta. Joukosta on löytynyt myös monien suomalaisnuorten Instagram-postauksia. Vaikka useiden maiden poliisit ovat tietoisia tästä ilmiöstä ja kuvia on poistettu, on lataajia käytännössä mahdoton pysäyttää. Minusta tuntuu pahalta ajatella, että nuorten viattomat somepostaukset päätyvät noinkin järjettömään käyttöön.
Kun astelin kesällä 2016 elämäni ensimmäiseen työhaastatteluun, tuleva työnantajani kirjoitti nimeni Googleen ja katsoi, mitä minuun liittyvää löytyi internetistä. Jokainen internetiin ladattu kuva itsestäsi kertoo tulevaisuudessa jopa työhaastatteluissa, millainen ihminen olet ollut. Tykkään itse kutsua sitä eräänlaiseksi "elämän ansioluetteloksi". Sosiaalinen media on mahtava paikka yhteydenpitoon sekä parhaiden muistojen jakamiseen toisten kanssa, mutta liian paljastavat kuvat itsestäsi tai jatkuvasta rellestelystä eivät tuo kenestäkään parhaita puolia esille. Nämä ohjeet tulevat auttamaan montaa nuorta tulevaisuudessa, kun netti ei ole täynnä harkitsemattomia kuvia. Kaikki mitä on internetissä, jää sinne.
Teksti julkaistu Parikkalan-Rautjärven Sanomissa 1.2.2018
